sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Kotona

Eilisestä Hesan reissusta ollaan kotiuduttu. Reissu oli kaikintavoin raskas, eikä niin antoisa, kun odotin. Tarvontiellä oli paha ulosajo, mikä oli tapahtunut vain hetki ennen kuin tulimme kohdalle. paikalla oli 5-6 paloautoa, pari ambulanssia ja paljon pelastushenkilökuntaa. Näimme vain puiden heiluvan, kun niitä raivattiin pois auton luota. Tie oli tälläkohtaa todella liukas ja lisäksi lumisade haittasi näkyvyyttä.
Pitkin päivää ajatukset siirtyivät tähän tapahtumaan ja mietti miten siinä oikein oli käynyt. Illalla luin netistä, ettei ainakaan kuolonuhreja ollut. Toivottavasti uhrit paranevat pian eivätkä vammat olleet vakavia.
Koko päivän jatkunut lumisade teki ajamisesta raskasta, ja messutkin olivat hiemoinen pettymys. Mitään uutta ei ollut esillä, eikä oikein uusia ideoitakaan ollut.
Ihmisiä oli tosi paljon säästä huolimatta tai siitä johtuen. Ja varsinkin sisusta- osastoilla oli niin paljon väkeä, ettei mitään tahtonut nähdä kunnolla. Harmi.
Kotiin tullessa lumisade vain yltyi ja aamuun mennessä lunta oli tullut n. 20 cm.
Aamulla teimme Tiian kanssa lumiukon, josta piti ensin tulla muumi, sitten mörkö, mutta lopulta siitä tulikin turtlesin näköinen vinosilmäinen nainen. (unohdetaan kuvanveistäjän ura).

Ulkona ollessamme eräs mies toi jo syksyllä tilaamamme kirjan, jossa esitellään suurinosa paikkakunnan talouksista. Tätä kirjaa selatessa kuluikin pitkä tovi. Ja monta ahaa elämystäkin sain.

Perjantaina sain Kirsikalta tilaamani ihanat Sugar nellien leimakuvat. Josko vielä saisi inspiraation niiden värittämiseen. ( anteeksi Kirsi, mutta en osaa linkittää sivuasi tähän).

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Ihanaa viikonloppu

Kylläpä tuntui pitkältä tämä viikko. Pitkästä aikaa mulla on viikonloppu vapaa. Innolla odotan huomista Hesan reissua, eli puutarhamaessuille käypi tieni.
Tämän kunniaksi Farmaripoika ojentaa kukan.



maanantai 23. maaliskuuta 2009

Hammaslääkärillä

Het aamusta kävin hammaslääkärillä paikkauttamassa pudonneen paikan. Olisin keksinyt kyllä mukavammankin paikan viettää synttäreitä, mutta onneks oli ihan iisi juttu.
Hirvittävän pitkät ovat vaan noi odotusajat. Tämäkin paikka putos jo ennen joulua, onneks ei oo vaivannut mitenkään.
Ulkona sataa taas vaihteeks lunta, joten taidan jatkaa kirjan lukemista tuolla sohvan nurkassa ja
etsiä kaapista jotakin kivaa naposteltavaa. Illaksi taas töihin.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Punamustaa



Aamulla pohdin, jotta lähtisinkö Turun kädentaitomessuille, mutta enpä sitten viitsinyt,
ens viikonloppuna olis tarkoitus lähteä Helsinkiin puutarhamessuille,
joten tänään jätin messuilut suosiolla väliin.
Kävin hieman ulkoilemassa. Aurinko paistaa nätisti, mutta ilma on vaan jotenkin raaka.
Ei tänäänkään tuo kevääntulo liiemmin edisty. Vaikka kevät on töissä todella kiireinen,
niin kevätihmisenä odotan kevään tuloa siitä huolimatta malttamattomana.
Tällaisen mustapunaisen kortin sain äsken valmiiksi. Ei ole tässäkään mitään ihmeellistä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Janoinen pupu

Kuva vääristää värejä, oikeasti on enemmän oranssi-ruskea sävyltään.
Tämäkin kuva on ostettu ja pidän siitä kovasti.
Kukissa käytetty paperi on joskus aikoja sitten ostettu tiimarista.



.
Laitoin itsestäni kuvan tuohon profiiliin. Tällainen olo on vieläkin aika ajoin.
Fyysisesti en sentään enää sormea suuhuni laita.
Varsinkin tässä askartelun maailmassa menee "sormi suuhun" tämän tästä.
Onneksi teidän muiden blogeista saa hyviä neuvoja ja vinkkejä, ne ovat olleet
kullan arvoisia.

Töissä taas

Loma on ohi ja arkinen aheruus on alkanut. Loma ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, sillä lapset sairastivat vuoronperää, eikä silloin voi keskittyä omiin tekemisiinsä ja menemisiinsä.
Pari korttia sain kuuitenkin aikaseksi leffojen katselun ja yleisien passaamisen ohella.
Vihreässä kortissa kirjamet on leikattu slicella ja ovat tarkoituksella vinossa.
Lasihelmet ovat oikeasti suorassa vaikka kuvassa nekin näyttävät olevan ihan vinossa.









maanantai 9. maaliskuuta 2009

yksinkertaista
















Tässä pari yksinkertaista ja simppeliä korttia. En vaan millään osaa laittaa koristuksia enempää,
vaikka kuinka yritän ja mieli tekisi.
Sinisessä siilikortissa on myös hieman kiillettä kukkien keskustassa ja lehdissä sekä riippumatossa.















Tänään on ollut hieman vetämätön olo, sillä eilen oli työpaikan kevätjuhlat.
Meno oli letkeää 60- luvun tyyliin Jiri Mikkisen ja Sami Hintsasen esitysten myötä
Ruoka oli hyvää ja juomaa oli riittävästi, ehkäpä hieman liikaakin. Krapulaa en ole onnekseni vielä koskaan sairastanut. (Mistäköhän tämä kertoo ??!!!) Olen luvannut lopettaa alkoholin nauttimisen sitten, kun sen ensimmäisen kerran sairastan. Ainoa ongelma on aamulla oleva hirveä nälkä. Vatsaa suorastaan sattuu ja ruokaa on saatava nopeasti, mielellään jotakin puuroa vahvempaa.

Päivällä kävin Tarjoustalossa hakemassa itselleni noita Raindrops:n pieniä koriste kiviä. Joita bongasin eeppilän blogista. Näyttävät tosi kivoilta.
Huomenna olis tarkoitus lähteä Turkuun shoppailemaan,mutta voipi jäädä haaveeksi, sillä
illalla nuorimmainen valittti, että paikkoja särkee ja viluttaa. Täytyy toivoa, ettei tästä kehkeydy
mitään pahempaa. Ollaan muuten säästytty flunssalta (koputtaa puuta) tänä keväänä.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Jipii

Tuo jipii tarkoitta sitä,että talviloma alkoi viimeinkin. Ja toinen jipii näistä kukista. Sain ne mieheltäni ennakkoon naistenpäivän kunniaksi. En todellakaan saa usein kukkia, siksi ne harvat kerrat tuntuvan sitäkin upeammilta.
Jospa nyt lomalla saisin korttientekoinspiraationi takaisin. En ole edes istunut työpöydän ääreen moneen viikkoon. Taitavat kaikki tavarat olla paksun pölyn peitossa. Ei tällaisia taukoja sais tulla sillä alottaminen on aina vaikeampaa tauon jälkeen. Muiden blogeissa olen kyllä käynyt ihastelemassa ihania tuotoksia. Olen todella huono jättämään kommentteja ja tämä on kyllä mahdottoman epäkohteliasta yritän (huom. yritän ) parantaa tapani.
Meillä paistaa muuten vieläkin aurinko, kyllä kevät on IHANA !!!