maanantai 28. syyskuuta 2009


Tämä Seriffi pääsi pienen Kimipojan synttärikorttiin. Kuva oli valmiiksi väritetty, joten tämän tekemiseen meni noin 10 minuuttia.
Yleensä saan kulumaan tuokion jos toisenkin, etsimällä taustapapereita ja muita tilpehöörejä, joten tämä oli todella nopeasti tehty. (aikaa oli n. 20 min. ennekuin piti lähteä:D).
Synttärit olivat mukavat ja päivänsankari vallan valloittava.


sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Eka joulukortti

Olen ollut tämän viikon kesälomalla. Ensin tämä viimeinen mahdollinen viikko tuntui huonolta ajatukselta, varsinkin kun ensimmäinen kesälomajaksoni oli tosi surkea ilmojen suhteen. Mutta viikko on ollut varsin mahtava. Olen tehnyt puutarhahommia koko viikon ja nyt piha on Tiptop kunnossa. Eilen leikkasin jopa kuusiaidan. Eipä jäänyt mitään rästihommia kevääksi:)

Kesäajatuksista suoraan Jouluun. Tämän kortin olen tuunannut uudelleen jouluikortiksi. Vain tausta ja pitsi on alkuperäisestä kortista.
Muutaman muunkin kortin olen saanut aikaiseksi, mutta lisäilen niitä tänne pikkuhiljaa.

maanantai 7. syyskuuta 2009

3-D

Eilen jäi pihahommat kesken, rajun ukkoskuuron vuoksi.
Sisälläkin oli niin pimeää,ettei värittämisestä tullut mitään.
Laatikosta löytyi tämä lintupari, mikä sitten päätyi tähän cd-korttiin.
Vähän on kyllä ylpeen oloinen pariskunta :)


perjantai 4. syyskuuta 2009

kiekuraa ja kiemuraa

Kaipa tämäkin tekele pitää tänne laittaa, sillä tämä blogi toimii myös "päiväkirjana" siitä mitä on tullut tehtyä.
Pohjassa on kiekuroita ja lisää piti tehdä sb: stansseilla.
Kukat eivät ole luonnossa noin mustia vaan punaruskeita, kuten kortin perussävykin.
Luulempa, että tämä päätyy mappi ö:hön.